Eli joulu meni mukavasti, olin äidin luona aatosta torstaihin. Aattonakoristeltiin pieni joulukuusi (kestoversio) ja laitettiin ruokaa; kinkkua, lanttu- ja porkkanalaatikkoa, keitettyjä perunoita, kastiketta, rosollia... Juomaksi olin tehnyt kotikaljaa ja jälkkäriksi sekametelisoppaa, eli oikein perinteistä. Tätikin oli meillä syömässä, isä tuli vasta myöhemmin, kun oli ollut mummon luona, syöneet ja käyneet haudoilla.

Ruuan jälkeen jaettiin lahjat. Olin minäkin ilmeisesti aika kiltti ollut, kun paketteja sain itsekin: pari mukia, pari pientä kattilaa, mattopiiska (sitä olen suunnitellut hankkivani jo ainakin pari vuotta), pari levyä, dvd, karkkia, mehua, arpoja ja rahaa... Eli monenlaista pientä kivaa. =)
1183280.jpg

Sitten juotiin vielä kaffet ja yhdeksitoista mentiin joulukirkkoon, kun sisko oli siellä kuorossa laulamassa. Eipä ole tullut joulukirkossa käytyä sitten peruskouluvuosien, mutta oli ihan mukava kokemus. Puoli yhden jälkeen taidettiin olla kotona, juotiin vielä kaffet ja katsottiin telkkarista 24-maratonia aamuyöhön ennen kuin mentiin nukkumaan... (Sehän sopikin hyvin tunnelmaan kirkon jälkeen...)

Joulupäivänä isä lähti aamupuuron jälkeen lämmittämään uunia maalle ja me toiset hommailtiin jotain kotosalla. Illalla käytiin viemässä kynttilät ja havu-hyasinttikimput haudoille, oli aika tunnelmallista kävellä siellä kun ei olut ollenkaan valoja, vain kynttilät ja kuu valaisemassa...

Tapaninpäiväkin meni ihan rennosti kotosalla, siis siellä äidin luona. Koti se on sekin yhä edelleen. =) Neuloin äidin lahjasukkia, jotka ei sitten ehtineet valmiiksi jouluksi. Itse asiassa en ehtinyt edes aloittaa, mutta lauantaina sain antaa valmiit sukat äidille. Tällaiset niistä tuli:
1172232.jpg1172237.jpg
Lankana oli Austermann Step, puikot 2,5 ja mallina oli Monkey. Varret tein vähän lyhyempinä, ja kantapäät ja kärjet on tehty ihan perinteisesti, kun ei ollut ohje mukana. Kuvio ja silmukkamäärät on kuitenkin tuosta ohjeesta. Yleensä en tykkää neuloa noin ohutta lankaa, mutta nuo valmistui yllättävän nopeasti. Voisin tehdä toisetkin, vähän myöhemmin... (Sormenpää meinasi taas aueta, niin kuin aina ohuilla puikoilla neuloessa.) =)

Että sellainen oli minun joulu. Perjantain olin täällä omassa kotona ja lauantain raveissa. Ne olis taas oma tarinansa, mutta jätetään se toiseen kertaan. Äiti tulee kohta hakemaan taas sinne uuden vuoden viettoon... Sen vaan sanon, että tekemistä kyllä riitti, vähän liikaakin! Nyt, ihanaa uutta vuotta kaikille, juhlikaa turvallisesti!!!

148940df96nf2y1k.jpg