Tänä aamuna piti ihan mielenkiinnosta laittaa heti herättyä telkkari auki, että mitä sieltä näkyy vai näkyykö mitään... Asun siis kaapelitv:n alueella, ja dnaTV:n nettisivuilla luki näin:

"Yleisradion hallintoneuvoston suostumuksella analogisena jatkavat TV1 ja TV2. Digikanavat YLE Teema, YLE Extra ja YLE FST5 näkyvät ainoastaan digisovittimella.

DNA jatkaa myös MTV3:n, Subtv:n, Nelosen, Eurosportin, paikalliskanava diggarin (vaihtelee alueittain) ja Yle FST5:n (Pohjois-Suomessa) analogista lähettämistä. Music Television näkyy analogisena vuoden 2007 loppuun saakka. "

No, yllätys kai se oli tavallaan tämäkin, että kaikki on aivan kuin ennenkin. Kaikki kanavat (15kpl), mitkä on näkyneet tähänkin asti, näkyvät edelleen... Että silleen, se siitä digisiirtymästä ainakin tällä erää! (Niin, on minulla digiboxikin, kun sain sen viime jouluna lahjaksi, mutta aika vähän sitä on tullut käytettyä. Ihan tarpeeksi näkyy kanavia ilmankin, Teemaa ja JIMiä on tullut silloin tällöin katsottua.)